Näkökulmia turkistarhaukseen

Useat Euroopan maat ovat kieltäneet turkistarhauksen tai rajoittaneet voimakkaasti sen harjoittamista lainsäädännöllä. Niissä maissa, joissa tarhattavien eläinten elinolosuhteet on määrätty vastaaviksi kuin eläintarhoissa, on tarhaus loppunut kokonaan.

Ihmisen toiminta on ainakin välillisesti saasteiden, ilmaston lämpeneminen ynnä muun kautta vaikuttanut kaikkiin maapallon ekosysteemeihin. Millä perusteella voimme sanoa, että jokin laji, ekosysteemi tai luonnonalue on luonnollisempi kuin jokin muu? Kun luonnonvarojen hyödyntämiseen ja suojeluun liitetään bioteknologian menetelmät, asiat monimutkaistuvat.

Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto valvoo turkistarhausta Suomessa. Turkiksista suurin osa päätyy niin sanotuiksi somisteiksi ja vain osasta tehdään kokopitkiä turkistakkeja. Sen lisäksi, että turkiseläimet elävät hyvin vaatimattomissa olosuhteissa, haittaa turkistarhaus myös luontoa.

Turkiseläinten ulosteet valuvat tarhoilla ritilähäkkien alle. Ne sisältävät huomattavat määrät typpeä ja fosforia, jotka molemmat rehevöittävät maaperää ja vesistöjä niihin huuhtoutuessaan. Lisäksi lannasta pääsee ilmaan ammoniakkia, joka aiheuttaa vaurioita esimerkiksi metsille. Suomen vesistöjä rehevöittävistä päästöistä turkistarhojen osuus on varsin pieni: fosforista noin 1,1 % ja typestä noin 0,6 % on peräisin turkistarhoilta. Ongelma on kuitenkin usein paikallisesti erittäin merkittävä: turkistarhat ovat keskittyneet tiettyyn osaan Suomea, jolloin kokonaiskuormituksen merkitys alueen vesistöille korostuu.

Lisäksi yksittäisten tarhojen eläinmäärät kasvavat voimakkaasti, jolloin myös kuormitus ja sen riskit kasvavat. Turkistarhat tuli siirtää pois pohjavesialueilta vuoteen 2005 mennessä. Osa tarhoista on vielä siirtämättä. Turkistarhaus aiheuttaa ympäristökuormitusta myös välillisesti: rehujen valmistus, nahkojen käsittely ja muokkaus ja erilaiset kuljetukset kuluttavat runsaasti uusiutumattomia energiavaroja. Myös turkisten käsittelyyn käytettävät kemikaalit aiheuttavat ympäristön kuormitusta. Turkista ei voikaan sanoa puhtaaksi luonnontuotteeksi, vaan todellisuudessa se on käsitelty voimakkaasti eri kemikaalein.

Turkistarhaus ei nykymuodossaan ole hyväksyttävää.

Seurausetiikan mukaan teon moraalinen arvo määräytyy sen ennakoitavissa olevien seurausten mukaan. Keinot ja niiden seuraukset pitää ottaa huomioon seurauksina. Turkistarhauksella ei ole moraalista arvoa koska seuraukset voidaan päätellä jo teon toteuttamisvaiheessa. Turkistarhaus ei ole oikein kristillisen etiikan näkökulmasta katsottuna koska turkiseläimet on tarkoituksenmukaisesti laitettu elämään huonoissa olosuhteissa ja niistä halutaan hyötyä vain välillisesti. Muut uskontokunnat ovat samalla kannalla kristillisen kirkkokunnan kanssa. Turkistarhaus tulisi kieltää laissa kokonaan eikä vain säätää rajoituksia.

Lähteet:
Internet


Bioteknologia.fi
Luontoliitto.fi
Animalia.fi
Sey.fi
Wikipedia.org
Hs.fi
Tarhauskielto.fi




Kirjat:


Syötäväksi tarkoitetut, Elina Lappalainen


Uskonnon matkakirja, UE3

Lähteet

Tässä kaikki lähteet, joita käytin töissäni:


http://www.verkkopolku.net/
http://www.opinto.net/
http://maailmanusk2.opintonet.verkkopolku.com/
http://www.minedu.fi
http://katolinen.fi/
http://www.opinto.net/



+Oppikirja

7. Kristinusko 1900-luvun ja nykypäivän Euroopassa

Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1917 Venäjällä tulivat valtaan kommunistit. Hieman myöhemmin perustettiin Neuvostoliiton ateistinen valtio. Ortodoksisen kirkon asema oli vaikea Neuvostoliiton valtakaudella. Samantyyppinen tilanne 1900 -luvulla on ollut Kiinassa ja entisessä Itä-Euroopassa. Itäisessä Euroopassa kirkkojen asema vapautui 1990-luvulla kommunististen yhteiskuntien muuttuessa.

1900-luvulla katolisen kirkon yhteyteen liittyneitä tai liitettyjä ortodoksisia kirkkoja kutsutaan uniaattikirkoiksi ja kaikkia Rooman kirkon yhteyteen kuuluvia itäisiä kirkkoja idän katolisiksi kirkoiksi. 1900-luvulla monet kristinuskon poliittisesti hallitsemat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä uskontoriippumattomampaan suuntaan. Suomessa luterilaisen kirkon asema säilyi ennallaan maan itsenäistyessä.
Kirkkokunnista roomalaiskatolilaisia (=katolilaisia) on maailmassa eniten. Puolet katolilaisista asuu Amerkoissa. Nykypäivänä noin 25 % asuu Euroopassa.

Katolisen kirkon johtajan paavin asema oli 1900-luvun alussa heikko. Vatikaanin toinen konsiili (1962 -1965) uudisti voimakkaasti katolista kirkkoa. Konsiilin päätöksiä olivat muun muassa kirkonkirouksen peruminen ortodoksiselle kirkkolle kohtaan, maallikoiden vaikutusvallan lisääminen sekä siirtyminen jumalanpalveluksissa kansankielen käyttöön. Kirkolliskokouksessa pohdittiin myös Latinalaisen Amerikan katolisten kirkkojen asemaa ja kirkon sosiaalisia kysymyksiä. Nykyinen paavi Johannes Paavali II on ollut näkyvä vaikuttaja maailmalla 1980-luvulta lähtien. Häntä on sekä kiitetty että arvosteltu kannanotoistaan. Erityisesti paavin jyrkkä abortinvastaisuus on jakanut mielipiteitä.
Kristikunnan hajaantuminen pienempiin kirkkokuntiin on jatkunut. 1900-luvun aikana helluntailiike ja baptismi ovat nousseet kannattajamääriltään suurten perinteisten kirkkokuntien joukkoon. Nämä uudet kirkkokunnat ovat hyvin aktiivisia tekemään lähetystyötä, ja niiden kannatus on kasvanut varsinkin Euroopan ulkopuolisilla mantereilla perinteisiä kirkkokuntia nopeammin.
2000-luvulla kristillisten kirkkojen haasteena on ekumenia. Ekumenia tarkoittaa pyrkimystä kirkkokuntia yhdistävien seikkojen löytämiseen. Lähetystyö on entistä enemmän sosiaalista auttamista ja kouluttamista. Kristinusko on yhä kannattajamäärältään maailman suurin uskonto, ja se toimii kaikilla mantereilla. Kristinuskon ja kristillisten kirkkojen haasteena on säilyttää kirkon perussanoma muuttuvassa maailmassa erilaisten kulttuurien keskellä.
Kun katolisen kirkon ja Ranskan kolmannen tasavallan välinen konkordaatti murtui vuonna 1905, menetti kirkko Ranskassa maaomaisuutensa ja kaikki rakennuksensa. Se sai ostaa tiettyjä rakennuksia uudestaan haltuunsa, mutta valtaosa kirkoista kuului kansallisomaisuuteen, jota kunnat hallitsivat. Jos kirkko käytti näitä rakennuksia,sen oli myös sitouduttava pitämään ne jatkuvasti täsmälleen samassa kunnossa kuin vuonna 1905.

Kirkon kannatusta nosti kuitenkin kaksi asiaa. Työläispappiliike teollisuuskaupungeissa ja nuorten työläisten yleissivistävä koulutus toi kirkkoon aktiiveja jäseniä. Kirkot olivat tyhjiä, mutta opintopiireissä oli vilskettä. Toiseksi, ensimmäisen maailmansodan aikana osa papeista ja seminaarilaisista osallistui sanitääreinä ja muussa huollossa taistelutoimiin. Aiemmin katoliset papit olivat olleet poissa sota-alueelta. Antiklerikalismi elpyi sodan päätyttyä ja vasta vuonna 1930 Ranskan Kolmas tasavalta lähetti edustajansa Roomassa vietettyyn riemujuhlaan. Suhteet olivat saavuttaneet "sydämellisen eron" tason. Huomattava osa ranskalaisia on nykyään ateisteja ja maan toiseksi suurin, nopeasti kasvava uskonto on islam.

6. Kristilliset kirkot haasteen edessä

Tärkeä seikka tarkasteltaessa katolisen kirkon ja paaviuden kehitystä 1900-luvulla on törmäys vanhoillisen kirkon ja modernisoituvan maailman välillä. Kyse oli usean paavin aikakaudella tapahtuneesta kehityksestä, joka leimasi paavinistuimen suhteita ulkomaailmaan. Vuonna 1960 hallinnut pavi Johannes XXIII järjesti Vatikaanin kirkolliskokouksen jossa laadittiin 16 asiakirjaa. Vatikaanin toinen kirkolliskokous kehotti katolisia yhteistyöhön ja keskusteluun muiden uskontojen kuin vain kristinuskon kanssa. Tämän jälkeen julkaistiin kannanotto jossa kirkko sanoutui irti juutalaisvastaisuudesta.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan hallinnut paavi Pius X yritti omalta osaltaan estää maailmansodan syttymisen. Seuraava paavi Benedictus XV yritti saada rauhan Euroopan maiden välille ensimmäisessä maailmansodassa. Tuloksia ei saatu aikaiseksi vaan paavi joutui pysymään ulkopuolisena sodan loppuun asti.
Katolisella kirkolla oli 1900-luvulla sisäisiä ongelmia. Esimerkiksi Alankomaiden kirkko oli pysynyt uskollisena Rooman kirkkojohdolle mutta Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa syntyi edistystä ja luotiin hollantilainen katekismus (kristillisen opin tiivistelmä). Katolisessa kirkossa heräsi 1900-luvulla myös kysymys seurakuntapappien selibaattisäännöistä. Läntisessä ja keskisessä Euroopassa kärsittiin pulaa papeista, ja pappiskokelaiden määrä oli selvässä laskussa. Syynä saattoi olla katolisen kirkon selibaattisääntö, joka ei houkuttanut nuoria kokelaita liittymään kirkon palvelukseen. Katolisen kirkon sisällä kiisteltiin myös kirkolliskokouksen uudistamasta jumalanpalvelusjärjestyksestä. Perustettiin vanhaa latinankielistä messua puoltavia ryhmiä. Tämä aiheutti epävarmuutta seurakuntalaisten keskuudessa.
Myös paavin laatima kiertokirje herätti katolilaisissa närää. Perhesuunnittelun, ehkäisyn ja abortin kieltäminen vastoin paavin neuvonantajien suosituksia herätti paljon keskustelua ja kiistaa eikä tämä kiista ole tänäkään päivänä juuri laantunut. Kritiikki jakaantui kahteen näkökohtaan: kiistaan kirkollisesta sukupuolimoraalista sekä kiistaan paavin auktoriteetin käytöstä itse kiistassa. Paaviutta tai paavin opetusvirkaa ei kuitenkaan koskaan kyseenalaistettu kirkossa.

Katolista kirkkoa hallitsee nykyään argentiinalainen paavi Franciscus. Katolinen kirkko kohtaa useita haasteita myös nykyään. Esimerkiksi vapautuksen teologia (esim. feministiteologia) on herättänyt keskustelua. Kirkon sisällä on myös haluttu arvioida uudelleen seksuaalimoraaliin liittyviä opetuksia ja toivottu uudenlaista suhtautumista esimerkiksi naispappeuskysymykseen. Myös maallistuminen on vaikuttanut kirkkoon. Nykyään on mietitty myös ekumenian (kristillisten kirkkojen yhteistyö) merkitystä. 1990-luvulta lähtien on myös ilmennyt katolisen kirkon työntekijöiden harjoittama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö erilaisissa kirkon oppilaitoksissa. Skandaalia on sikäli pahentanut kirkon johdon vuosikymmeniä kestänyt salailu ja hiljainen hyväksyntä.  

5. Roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon vertailu

Roomalaiskatolinen (eli katolinen) kirkko on kannattajamäärältään kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä maailmanlaajuisesti on noin 1,12 miljardia ihmistä. Katolisen kirkon historia ulottuu kahden tuhannen vuoden taakse, jolloin se oli alkuseurakunta. Seuraavina vuosisatoina kristikunnassa vallitsi yhtenäisen kirkon aika, mutta vuonna 1054 kristityt jakaantuivat lännen katolilaisiin ja idän ortodokseihin.
Katolisen kirkon usko pohjautuu seitsemän sakramentin (eli pyhän toimituksen) ympärille. Katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä, perinteeltään rikkoutumatonta kirkkoa ajanlaskun alkuun asti ja muiden kirkkojen olevan siitä jo eronneita. Vuonna 1054 katolinen ja ortodoksinen kirkkoerosivat toisistaan pääasiassa erään Pyhää Henkeä koskevan oppiriidan vuoksi. Katolisen kirkon keskeisin käsitys on se, että paavius perustuu apostoli Pietarin perinnölle.
Toinen kristillinen kirkko, ortodoksinen kirkko, on kannattajamäärältään 270 miljoonan ihmisen kokoinen. Ortodoksinen kirkko ei ole samalla tapaa yhtenäinen kirkko kuin esimerkiksi katolinen kirkko vaan on pikemminkin erilaisten kirkkojen yhteenliittymä. Ortodoksinen kirkko katsoo olevansa Jeesuksen sekä apostolien perustama kirkko joka aloitti toimintansa 300-luvulla Rooman valtionkirkkona. Ortodoksinen kirkko levisi Bysantin valtakunnan alueelta lähetystyön seurauksena itään ja muualle Eurooppaan. Suurin osa ortodoksisista paikalliskirkoista sijaitsee nykyään Venäjällä, Lähi-idässä sekä Balkanin niemimaalla.
Ortodoksisuus perustuu käsitykseen kirkosta oikean uskon ilmaisijana. Kirkon usko perustuu opinkappaleisiin eli dogmeihin, jotka kirkon näkemyksen mukaan perustuvat suoraan Jumalan ilmoitukseen. Neitsyt Marialla katsotaan olevan erityinen asema kirkon esirukoilijana. Ortodoksisessa kirkossa katsotaan olevan seitsemän sakramenttia: kaste, ehtoollinen, mirhavoitelu, katumus, pappeus, avioliitto sekä sairaanvoitelu.

Uuden ajan haasteet kristilliselle kirkolle

4. Kristillisen kirkon haasteet uudella ajalla

1500-luvulla uudistusvaatimusten myötä katolisessa kirkossa syntyi neljä protestanttista kirkkoa: luterilainen kirkko, reformoitu kirkko, anglikaaninen kirkko sekä Trenton konsiili eli katolinen vastauskonpuhdistus. 1600-luvulla syntyi puhdasoppisuus eli ortodoksian aika. Syntyi rajoja uudistuneiden kirkkokuntien välille ja se aiheutti suvaitsemattomuutta. Kirkkokunnat korostivat omaa puhdasta oppiaan.
Vähitellen kansan lukutaito ja kansansivistys alkoivat kehittyä. Syntyi myös kirkkokuri (kirkkolaki) ja yhteisöllisyys. 1700-luvulla alkoivat valistus sekä pietismi (herätysliike). Yksilöllisemmän ja suvaitsevamman ilmapiirin muodostuminen reaktiona edelliselle vuosisadalle ilmeni eri tavoin eri maissa. Ranskassa alkoi muun muassa valistus, luottamus järjen mahdollisuuksiin ratkaista useimmat ongelmat (myös moraaliset), yksilöllisyys, epäily sekä hyöty.
Saksassa korostui 1700-luvulla pietismi eli herätysliike, henkilökohtaisen uskon korostaminen sekä uskon näkyminen arkielämässä. Englannissa taas kannatettiin metodismia eli järjestelmällistä uskonelämää. Metodismilla oli suuri vaikutus työväenluokan uskonnollisiin asenteisiin.
Lähetystyö 1800-luvulla laittoi uusia virtauksia vyörymään: kirkot joutuivat vastaamaan ja sopeutumaan uusiin haasteisii, kuten darvinismiin (evoluutioteoria), sosialismiin (yhteiskuntajärjestys), industrialismiin (teollistuminen), individualismiin (yksilökeskeisyys), liberalismiin (vapausaate), imperialismiin (suurvaltapolitiikka) sekä romantiikkaan (tunteet). 1800-lukua pidetään lähetyksen vuosisatana: kirkot ja lähetysseura aloittivat aktiivisen lähetystyön.
Pääsemme 1900-luvulle, jolloin ekumenian aikaan syntyi maallistumisen aate eli sekularisaatio. Kirkkojen välille alkoi syntyä yhteistyötä. 1900-luvulla julkaistiin maailmanuskontojen yhteinen eettinen julistus.

1500-luvun Eurooppa ja uskonpuhdistus (itsenäiset tehtävät)

Uskonto 2. Itsenäiset tehtävät, jatko

3. Olen talonpoikaistyttö 1500-luvun Suomessa. Asun maalla mieheni ja kahden lapseni kanssa. Autan miestäni pitämään talomme pystyssä ja maksamme verot valtiolle. Vaikka asummekin maalla pienessä torpassa, niin tiedän silti että Martti Luther on arvostellut katolista kirkkoa.
Tiedän, että uskonpuhdistus lähti liikkeelle Länsi-Euroopasta ja että se on liike, joka pyrkii oikaisemaan katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Uskonpuhdistuksen taustalla on kuulemani mukaan ollut pitkään jatkunut paaviuden alennustila sekä levinnyt turmeltuneisuus kirkon piirissä. Uskonpuhdistuksen kulttuurisia tekijöitä ovat muun muassa kirjanpainotaito sekä löytöretket. Humanismissa ja renessanssissa arvostetaan ihmisen yksilöllisyyttä.
Martti Lutherilla on olemassa uskonpuhdistukseen neljä periaatetta: sisältöperiaate eli uskonvanhurskauden (ihminen pelastuu armosta uskon kautta), muotoperiaate eli raamattuperiaate (Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje), yleisen pappeuden periaate eli jokainen kristitty voi lähestyä Jumalaa. Viimeinen oppi on regimenttioppi, eli Jumala huolehtii maailmasta kahdella tavalla, toisaalta ihmisten ajallisesta hyvinvoinnistan maallisen yhteiskunnan kautta ja toisaalta hengellisistä asioista ja pelastumisesta kirkon kautta.
Reformaatio mahdollistaa kirkon varojen siirtämisen valtiolle. Taloudellisena ilmiönä koetaan anekauppa ja muut väärinkäytökset kuten esimerkiksi piispanvirkojen ostaminen. Vastauskonpuhdistus aiheuttaa sen, että roomalaiskatolinen kirkko ryhtyy vastatoimenpiteisiin uskonpuhdistuksen takia. Vastauskonpuhdistus synnyttää uskonsotia eri maissa. Jesuiittaveljistö perustettiin toimimaan suoraan paavin alaisuudessa katolisen kirkon puolustamiseksi.
Oma kantani uskonpuhdistukseen on se, että mielestäni se olisi voitu toteuttaa eri tavalla. Miksi lähteä muuttamaan jotakin toimivaa ja aivan turhaan aiheuttaa maailmalla sotia?