7. Kristinusko 1900-luvun ja nykypäivän Euroopassa

Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1917 Venäjällä tulivat valtaan kommunistit. Hieman myöhemmin perustettiin Neuvostoliiton ateistinen valtio. Ortodoksisen kirkon asema oli vaikea Neuvostoliiton valtakaudella. Samantyyppinen tilanne 1900 -luvulla on ollut Kiinassa ja entisessä Itä-Euroopassa. Itäisessä Euroopassa kirkkojen asema vapautui 1990-luvulla kommunististen yhteiskuntien muuttuessa.

1900-luvulla katolisen kirkon yhteyteen liittyneitä tai liitettyjä ortodoksisia kirkkoja kutsutaan uniaattikirkoiksi ja kaikkia Rooman kirkon yhteyteen kuuluvia itäisiä kirkkoja idän katolisiksi kirkoiksi. 1900-luvulla monet kristinuskon poliittisesti hallitsemat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä uskontoriippumattomampaan suuntaan. Suomessa luterilaisen kirkon asema säilyi ennallaan maan itsenäistyessä.
Kirkkokunnista roomalaiskatolilaisia (=katolilaisia) on maailmassa eniten. Puolet katolilaisista asuu Amerkoissa. Nykypäivänä noin 25 % asuu Euroopassa.

Katolisen kirkon johtajan paavin asema oli 1900-luvun alussa heikko. Vatikaanin toinen konsiili (1962 -1965) uudisti voimakkaasti katolista kirkkoa. Konsiilin päätöksiä olivat muun muassa kirkonkirouksen peruminen ortodoksiselle kirkkolle kohtaan, maallikoiden vaikutusvallan lisääminen sekä siirtyminen jumalanpalveluksissa kansankielen käyttöön. Kirkolliskokouksessa pohdittiin myös Latinalaisen Amerikan katolisten kirkkojen asemaa ja kirkon sosiaalisia kysymyksiä. Nykyinen paavi Johannes Paavali II on ollut näkyvä vaikuttaja maailmalla 1980-luvulta lähtien. Häntä on sekä kiitetty että arvosteltu kannanotoistaan. Erityisesti paavin jyrkkä abortinvastaisuus on jakanut mielipiteitä.
Kristikunnan hajaantuminen pienempiin kirkkokuntiin on jatkunut. 1900-luvun aikana helluntailiike ja baptismi ovat nousseet kannattajamääriltään suurten perinteisten kirkkokuntien joukkoon. Nämä uudet kirkkokunnat ovat hyvin aktiivisia tekemään lähetystyötä, ja niiden kannatus on kasvanut varsinkin Euroopan ulkopuolisilla mantereilla perinteisiä kirkkokuntia nopeammin.
2000-luvulla kristillisten kirkkojen haasteena on ekumenia. Ekumenia tarkoittaa pyrkimystä kirkkokuntia yhdistävien seikkojen löytämiseen. Lähetystyö on entistä enemmän sosiaalista auttamista ja kouluttamista. Kristinusko on yhä kannattajamäärältään maailman suurin uskonto, ja se toimii kaikilla mantereilla. Kristinuskon ja kristillisten kirkkojen haasteena on säilyttää kirkon perussanoma muuttuvassa maailmassa erilaisten kulttuurien keskellä.
Kun katolisen kirkon ja Ranskan kolmannen tasavallan välinen konkordaatti murtui vuonna 1905, menetti kirkko Ranskassa maaomaisuutensa ja kaikki rakennuksensa. Se sai ostaa tiettyjä rakennuksia uudestaan haltuunsa, mutta valtaosa kirkoista kuului kansallisomaisuuteen, jota kunnat hallitsivat. Jos kirkko käytti näitä rakennuksia,sen oli myös sitouduttava pitämään ne jatkuvasti täsmälleen samassa kunnossa kuin vuonna 1905.

Kirkon kannatusta nosti kuitenkin kaksi asiaa. Työläispappiliike teollisuuskaupungeissa ja nuorten työläisten yleissivistävä koulutus toi kirkkoon aktiiveja jäseniä. Kirkot olivat tyhjiä, mutta opintopiireissä oli vilskettä. Toiseksi, ensimmäisen maailmansodan aikana osa papeista ja seminaarilaisista osallistui sanitääreinä ja muussa huollossa taistelutoimiin. Aiemmin katoliset papit olivat olleet poissa sota-alueelta. Antiklerikalismi elpyi sodan päätyttyä ja vasta vuonna 1930 Ranskan Kolmas tasavalta lähetti edustajansa Roomassa vietettyyn riemujuhlaan. Suhteet olivat saavuttaneet "sydämellisen eron" tason. Huomattava osa ranskalaisia on nykyään ateisteja ja maan toiseksi suurin, nopeasti kasvava uskonto on islam.